Pohjalaisuutta savon seudulla

Hyvää adventtiaikaa!

Joulukuun kuudes päivä oli Suomen 97. Itsenäisyyspäivä. Allekirjoittaneelle se oli mieleenpainuva: Sain osallistua Pihlajavedellä järjestettyihin perinteisiin tapahtumiin. Aamulla oli seppeleen lasku vapaussotureiden muistomerkillä Pihlajaveden  uuden kirkon kirkkopihalla. Illalla hartaushetki sankarihautausmaalla juhlallisen sohtukulkueen  ja seppeleenlaskun sekä juhlapuheen kera oli todella mieleenpainuva. Osallistuin kumpaankin tilaisuuteen kunniavartiossa.

Sankaripatsaalla vartiossa seistessä mieleen nousivat talvisodan taistelut Taipaleenjoella. Siellä pohjalaiset ja keskisuomalaiset miehet taistelivat rinnakkain maahan tunkeutujaa vastaan. Koukkuniemi, Kirvesmäki, Terenttilä jne. olivat paikkoja, joissa pohjalainen ja keskisuomalainen taistelutahto joutui tosi koetukselle. Taisteluissa Taipale taipui, mutta ei taittunut!

Talvisodan alkamisesta on kulunut 75 vuotta. Kävimme syyskuussa Taipaleenjoen taistelupaikoilla ja laskimme tuolloin alueella sijaitsevalle kenttähautausmaalle seppeleen. Tilaisuus osallistua itsenäisen Suomen kansalaisena itsenäisyyspäivänä 2014 järjestettyihin tilaisuuksiin kruunasi koko matkamme.

Toisena adventtisunnuntaina on valmistautuminen jouluun jo pitkällä menossa. Täällä vapaa-ajan asunnollamme (lue: eläkepesällämme) korttien teko, adventtitähtien ripustaminen ym. toiminta valmistelee meitä hiljalleen joulun odotukseen. Kynttilöiden polttaminen kuuluu meillä perinteisesti advettiaikaan

IMGA0715

 

Kynttilät 7.12.2014

 

Jouluiset_kuvat_2007 214

”Nallekaupunki” on oiva joulukoriste.

 

Jouluiset_kuvat_2007 132

 

Kuvaelma siivittää ajatukset Jouluun.

 

Siinäpä pari kuvaa katseltavaksi.

HYVÄÄ ADVENTTIAIKAA!

Reijo Lähteenmäki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Avainsanapilvi

%d bloggaajaa tykkää tästä: