Pohjalaista käsityötä
Mikkelin Maanpuolustusnaiset neulovat villasukkia lahjoittaaakseen ne veteraaneille. Ainakin yksi sukkapari on pohjalaisittain ”JUSSI-KUVIOINEN”. Tekijä löytyy täältä Ähtärintien varrelta Keuruun Pihlajavedeltä. Valmis sukkapari on toimitettu tilaajalle pari viikkoa sitten. Mainintana oli, että jos saajien joukossa on joku pohjalainen veteraani, niin sukat tulee lahjoitta hänelle.
Valmiina on lisäksi kuvassa olevat sukat ja lapaset sekä valmistumassa uusi pari villasukkia.
Eikös vain ole ”komian näkööset”?
Jos nyt markkinointimielessä sanoisi, niin kuvan tuotteita ei vielä ole luvattu kenellekään.
Myöskin valmistuvat sukat ovat ”vapaata riistaa”.. ”Kotijoukkojeni komentaja” on parhaillaan palailemasta kotiseudultaan Ylivieskasta. Liekö hänellä nyt sitten valmiina ne teon alla olevat JUSSI -SUKAT.
Sain tässä loppukesästä lahjaksi puusta tehdyn kynttilänjalan. Isänpäivän kunniaksi laitoin siihen kynttilän palamaan. Jalka on valmistettu Ylistarossa ja tekijä on 10 -vuotias pojanpoikani Mikko.
Minusta tuo jalka on varsin onnistunut ja pitää olla ylpeä jälkipolvesta. Puukäsityön taitajia näköjään löytyy ”pitkin poikin pohjanmaata”.
Isänpäivän terveisin
Reijo Lähteenmäki