Pohjalaisuutta savon seudulla

Valakioille..

POHJALAISET PÄÄSIÄISVALAKIAT LANKALAUANTAINA

Pääsiäisvalakiat ovat lähinnä etelä- ja keskipohjalainen perinne, jota ei juuri muualla Suomessa ole. Valakiat, ei siis kokot, poltetaan nimenomaan Lankalauantaina. Kotiseudullani Lapualla roihusivat valakiat melkeen jokaisessaa kylässä ja nämä valakiat olivat pitkin pohjanmaata itsestäänselvyykiä. Risuja, olkia, vanhoja tynnyreitä, renkaita, edellisvuoden joulukuusia kerättiin pitkin kevät talvea pääsiäisvalakioita varten ja kilpailtiin tietenkin, missä kylässä oli suurin ja komein.

 

Kustaa Vilkuna, tuo mainio Nivalasta lähtöösin oleva kansanperinteen tuntija kertoo Vuotuinen ajantieto – teoksessa Lankalauantain perinteestä perinpohjin. Minä tässä hieman lyhentelen. Lankalauantai on näet vanhan kansan uskomuksen mukaan vuoden ”huonomaineisin”. Makaahan Vapahtaja haudassa ja pahat voimat voivat mielinmäärin mellastaa maailmassa. Trullit (noita-akat) eivät olleet nykyajan mukavia pikkuvirpojia, vaan yleensä ”vanhoja akkoja”, joiden pontimena oli pohjaton kateus ja katkeruus parempiosaisia kohtaan. Mm. pyrkivät vahingoittaa naapurin karjaonnea leikkaamalla eläinten korvasta paloja ja karvaa. Tälläistä muistitietoa on minullakin vielä 1950-luvulta. Tämä perinne oli tullut jo Keski-ajalta siis 1400-vuoden tienoilta ja oliva vaikuttamassa sitten järkyttäviin noitavainoihin 1600-l700 luvuilla.

 

Mutta sitten tuli, elävä tuli, on sellainen alkuaine, jota pahat voimat pelkäävät. Ennenkaikkea ne karttavat väkeviltä tuoksuvista rojuaineista lähtevää tulta, joka suitsuttaa ympärilleen kitkerää ja sakeaa savua. Valakioissa on jos jonkinmoista terva-astioita, autonrenkaita, katajia. Muistattehan? Tumma savu nousi ilmaan ja täytti lakeudet hajuineen. Trulleja vastaan taisteltiin myös ajamalla ”kiiraa” talojen ja navettojen ympäri kelkalla, jossa oli tervaa ja muuta roinaa, josta syntyi savua ja hajuja. Yleensä lankalauantaina valvottiin pitkin yötä ja vahdittiin omaisuutta trulleja vastaan.

 

Samuli Paulaharju kirjoittaa ”Suuren kevätjuhlan pimeänä yönä, jolloin vanhat trullit kähmivät navetoissa ja lentää kahnustivat pirujen kanssa pitkin pitäjiä, leimahti pitkin lakeutta kymmeniä pääsiäisvalakioota. Ne loimottivat ja lepattivat öisellä hangella kuin kaameat noitavalkeat, väsähtivät välillä, tohattivat taas uudelleen ja lennättivät tulisia kieliä ja kipunoita pimeään korkeuteen”.

Säveltäjä Heikki Klemetti tunnelmoi pääsiäisvalakioita ”SE on kaunis tapa, paljon kauniimpi kuin vieraitten, hiljan Kuortaneellekin muotiin tulleita juhannustulten polttaminen, jota mitä se nyt oikeastaan onkaan valoisassa kesäyössä”.

 

Notta, eiköhän lähretä taas Pääsiäisvalakioolle! Mikkelissä poltehan yhdessä Puutarharavintola Greenerin ja 4 H-kerholaisten trullien kanssa klo 17.00 alkaen Pursialankatu 5. Tervetulua!

Huomennahan nousoo jo Vapahtaja haudastaan ja maassa rauha.

 

Lankalauantaina 2018 Hyvää ja iloista Pääsiäistä kaikille.

Antti Tervasmäki

 

Comments on: "Valakioille.." (1)

  1. Sirkka Hyvönen (os. Myllylä) said:

    Ninhän se oli

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Avainsanapilvi

%d bloggaajaa tykkää tästä: